POLTTOHAUTAUS

Polttohautaus tai tuhkaus ei ole varsinaisesti kristilliseen uskoon tai perinteeseen liittyvä hautaustapa, vaan enemmänkin käytännön sanelema menettely koska hautausmaiden ylläpito varsinkin suurissa kaupungeissa on kallista.

Polttohautaus Suomessa

Hautauksessa ei ole kyse ainoastaan vainajan teknisestä hautaamisesta, vaan hautaustapa on sekä uskonnollinen että mitä suurimmassa määrin tunnekysymys. Kaikki eivät halua tulla tuhkatuiksi.

Hautaustavan suhteen on vainajan tahtoa aina kunnioitettava.

Polttohautaus tai tuhkahautaus tai tuhkaus on hautaustapa, jossa ruumis poltetaan.

Nykyaikana vainaja poltetaan arkussa krematoriossa. Palamisen jälkeen vainajan tuhka laitetaan uurnaan. Sovittuna aikana (noin viikon kuluttua) tuhkauurna luovutetaan lähiomaisille tai sovitulle hautaustoimistolle.

Uurna haudataan yleensä hautausmaalle uurnahautaan, uurnalehtoon tai sijoitetaan uurnaholviin eli kolumbaarioon. Luvanvaraisissa tapauksissa voidaan tuhka ripotella myös luontoon, esimerkiksi vesistöön.

Muistolehdossa uurnan tulee olla maatuva, uurnaholviin sijoitetaan maatumattomat uurnat.

Nykyisin varsinkin suurissa kaupungeissa tuhkaaminen on yleistä.

Vuonna 2012 Suomessa tuhkattiin 44 prosenttia vainajista. Espoossa ja Vantaalla vainajista kaksi kolmasosaa tuhkataan. Tampereella ja Turussa tuhkataan 77 prosenttia. Helsingissä tuhkataan 82 prosenttia vainajista. Koska krematorioita ei suuressa osassa maata vielä ole, on koko Suomen tuhkausprosentti nykyään noin 53%.

Erityisesti suurissa kaupungeissa arkkuhautapaikan löytäminen kaikille vainajille olisi vaikeaa  jos tuhkaus ei olisi niin yleistä. Pääkaupunkiseudulla on muun muassa paljon sukuhautoja, joihin ei mahdu enää yhtään arkkua, mutta tuhkauurnaa käyttämällä sukuhautojen käyttöä voidaan jatkaa.

Tuhkaus muuttaa hautauskulttuuria. Samalla säästyy kuntien rahaa, sillä uusien, perinteisten hautausmaiden perustaminen on erittäin kallista.

   © 2020 CULSTONE